Siementen patentointi ja gm-kasvit

Yle julkaisi 22.5. Jaana Kannisen kirjoittaman pitkän artikkelin Kuka omistaa siemenet. Tekstissä pohditaan siemenkauppaan liittyvää lainsäädäntöä ja sen vaikutuksia viljelijöihin. Pikaisella lukemisella muutama seikka heti kiinnitti huomioni, joten ajattelin kirjoittaa niistä samoin tein. 

Ensimmäinen epäilyttävältä kuulostava väite löytyy heti tekstin alkupuolelta. Kanninen kirjoittaa vihreästä vallankumouksesta:

Sadot kasvoivat, mutta niin kasvoi myös viljelijöiden riippuvuus siemeniä ja maatalouskemikaaleja tuottavista yrityksistä. Maailman nälkää ei vihreä vallankumous selättänyt.

On totta, että 1950-luvulta alkanut vihreä vallankumous ei ole nälkää maailmasta poistanut, mutta siitä lienee viisaampaa syyttää väestönkasvua kuin viljelystekniikan kehitystä. Wikipediasta löytyy oheinen kuva vehnän satoisuuden muutoksesta kehitysmaissa. 

Samalta pinta-alalta saadaan nykyään moninkertainen määrä vehnää verrattuna aikaan ennen vihreää vallankumousta

Hehtaaria kohti saatavan sadon kasvattaminen on vaatinut lannotteiden ja koneiden, ja niiden myötä myös fossiilisten polttoaineiden, käytön lisäämistä. Maailman nälänhätä olisi kuitenkin huomattavasti pahempi ilman tapahtunutta ruoantuotannon voimakasta kasvua. En oikein kehtaisi väittää, että kehittyvien maiden tilanne olisi tällä hetkellä parempi, jos vihreätä vallankumousta ei olisi tapahtunut.

Monsanton oikeusjutut mainitaan artikkelissa:

Monsantolla on kymmeniä työntekijöitä, joiden tehtävä on tarkkailla ”omia” viljelijöitä. Jos yritys epäilee viljelijän sittenkin säästäneen siemeniä, yritys voi viedä viljelijän oikeuteen. 

Kannisen eduksi on luettava, että hän ei suoraan toista väitettä siitä, että Monsanto haastaisi oikeuteen viljelijöitä, joiden pellot ovat kontaminoituneita toisten viljelijöiden käyttämien muuntogeenisten lajikkeiden takia. Monsanto puolustaa tietenkin siementensä patenttia, koska muuten sen mahdollisuudet tehdä voittoa siemeniä myymällä katoaisivat. En pidä voiton tavoittelemista pahana asiana, enkä näe käytännössä varsinaisesti eroa mitä tahansa muutakaan tuotetta valmistavaan yritykseen. Siementen kohdalla patenttia on valvottava erityisen tarkasti, koska patentoitu tuote "kopioi" itse itsensä. Ja kuten Kanninen kirjoittaa, Monsanto on voittanut kaikki yhdeksän koko oikeusprosessin läpi käynyttä oikeustapaustaan. Toisin sanoen noissa tapauksissa vastassa ei ole ollut viaton pienviljelijä, vaan viljelijä, joka on oikeuden päätöksen mukaan tahallisesti rikkonut Monsanton patenttia. 

Artikkelin punainen lanka on nimenomaan oikeus patentoida siemeniä. Parissakin kohdassa Kanninen kirjoittaa, että patentointi koskee sekä geenimuunneltujen kasvien siemeniä että perinteisesti jalostettuja. Kuitenkin kirjoituksesta jää ainakin minulle ennen kaikkea gmo-vastainen mielikuva. Omaan käsitykseeni vaikuttaa varmasti myös se, että Facebookissa olen törmännyt muutamassa keskustelussa Kannisen jutun jakamiseen osoituksena juuri muuntogeenisten kasvien pahuudesta. Minusta tuntuu, että siementen patentointiin liittyvät ongelmat otetaan esille, kun ei enää kehdata vastustaa geenimuuntelua terveys-ja ympäristöriskeihin vedoten. Jos vastustaa oikeutta patentoida siemeniä, niin kannattaa vastustaa siemenien patentointia, ei muuntogeenisiä kasveja.

Artikkelissa olisi vielä useammaksi tunniksi tutkittavaa ja kirjoitettavaa, ainakin kultaisesta riisistä tulen kirjoittamaan lähiaikoina.

Kuvan maissinjyvät eivät liity tapaukseen.

Pienistä ja isoista asioista

Sanna Ukkolan eilen julkaistusta blogi-kirjoituksesta on ehditty jo melkein kaikki sanomisen arvoinen sanoa muun muassa täällä, täällä ja täällä, Hyvien kirjoitusten lisäksi yritän itsekin tuoda jotain merkityksellistä tähän keskusteluun.

Suurin ärsytyksen aiheuttaja Ukkolan tekstissä oli, että hän haluaa määrittää feministien puolesta, mitkä asiat ovat isoja ja tärkeitä, ja mitkä pieniä ja mitättömiä. Samalla kirjoitus vihjaa, ettei Koffin mainokseen kriittisesti suhtautuva välitä "oikeista" tasa-arvo-ongelmista.  Kyseessä on muunnelma Afrikan lapset näkevät nälkää -argumentaatiovirheestä (hienommin sanottuna fallacy of relative privation). Ukkola ei suoranaisesti väitä, ettei pienillä asioilla olisi merkitystä, koska on olemassa suuria ongelmia. Hänen mielestään pieniin asioihin keskittyminen kuitenkin on huono idea:

"Hermostumalla joka jumalan risahduksesta te inflatoitte oman ideologianne – feminismi kokee poika joka huusi sutta -ilmiön."

Myöhemmin tekstissä hän vielä jatkaa: 

"Tasa-arvoon liittyy totta kai paljon todellisia, rakenteellisia ongelmia, joihin keskittyminen olisi paljon hedelmällisempää kuin tyttö-sanojen jahtaamiset ja somekohuihin ripustautumiset. " 

Ukkolalla on tietenkin oikeus esittää mielipide siitä, mitkä keinot eivät hänen mielestään ole tehokkaita tasa-arvon edistämiseksi. Jos hän ei halua ripustautua somekohuihin, niin silloin hänen ei kannata ripustautua somekohuihin. Ukkolan mielestä tehokasta on muun muassa kannustaa naisia perinteisesti miesvaltaisille aloille. Hänen silloin kannattaa varmasti tehdä niin, jos haluaa naisten asemaa parantaa. Eikä siinäkään ole mitään pahaa, että yrittää vaikuttaa muihin ihmisiin, jotta oma näkemys siitä, mikä on paras tapa toimia, yleistyisi. Samalla täytyy kuitenkin tiedostaa, että ihmiset voivat olla perustelluista syistä myös toista mieltä. Oman näkemyksen kohottaminen järjeksi vihjaa, että toista mieltä olevat eivät käytä järkeään. Toista mieltä olevan henkilön leimaaminen liian tunteelliseksi on perinteinen tapa estää marginalisoitujen ryhmien pyrkimiksiä nostaa esille epäkohtia.

Keskustelua tasa-arvosta Ukkolankin kirjoitus lisää. Sitä vain toivoisi, että päästäisiin eteenpäin tilanteesta, jossa feministejä syytetään herkkänahkaisiksi tyhjästä loukkaantujiksi.