Väärällä tiedolla ei autismin riskiä pienennetä

 Aamulehti julkaisi tänään vastineeni maanantaiseen mielipidekirjoitukseen glyfosaatin vaaroista. Harva se viikko näyttää mielipidepalstalla olevan faktojen puolesta kyseenalaisia kirjoituksia.

Väärällä tiedolla ei autismin riskiä pienennetä

Mauri Mattsson kirjoitti mielipidepalstalla 17.8. kasvinsuojeluaine glyfosaatin riskeistä. Elinympäristömme kemikaaliriskien minimoiminen on tärkeää, mutta se onnistuu vain käyttämällä parasta mahdollista tieteellistä tietoa. Mattssonin kirjoituksessa oli useita väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa.

Autismidiagnoosien määrä yhdysvalloissa on kasvanut lähinnä diagnosointiperiaatteiden muuttumisen johdosta. Epärehellisellä tilastojen käytöllä autismin kasvu saadaan korreloimaan glyfosaatin käytön kanssa mutta toisaalta myös luomutuotteiden myynnin kanssa. Samalla tavalla kuin olisi tyhmää väittää jäätelönsyönnin aiheuttavan hukkumiskuolemia, koska molempia esiintyy enemmän helteisinä päivinä, ei voida päätellä luomuruoan tai glyfosaatin aiheuttavan autismia. Tämmöisistä ei ole myöskään ikinä MIT:n julkaisemassa tutkimuksessa väitetty.

Washingtonin osavaltion yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan glyfosaatti ei myöskään kerry äidinmaitoon. Tutkimus näyttää vääräksi aikaisemman aktivistiryhmän julkaiseman raportin, jota ei oltu vertaisarvioitu, ja josta Mattssonkin kenties on hälyttävän korkeat lukunsa saanut.

Riittävän ravinnon ja terveellisen ympäristön järjestäminen maapallon miljardeille ihmisille ei ole helppo ongelma ratkaistavaksi. Maanviljelysmaan määrä on rajallinen, ja kaikenlaisella viljelytoiminnalla on vaikutuksensa ympäristöön. Kasvinsuojeluaineiden käyttö on yksi huomioitava näkökohta monien joukossa. Faktojen vääristely ja tarpeeton pelottelu eivät ole rakentavia tapoja käydä dialogia parhaista ratkaisuista.

Väinö Friman, FM, varavaltuutettu (vihr.), Tampere

Tiede ei puolla langattoman teknologian kieltämistä

Oheinen tekstini on vastine 4.8. Aamulehdessä julkaistulle Tea Pihkoluoman mielipidekirjoitukselle, jossa Pihkoluoma vaati langattoman teknologian kieltämistä kouluissa. Aamulehti julkaisi vastineeni torstaina 6.8.

Tiede ei puolla langattoman teknologian kieltämistä

Tiistain 4.8. Aamulehdessä Tea Pihkoluoma vaatii toimia lasten säteilyriskin pienentämiseksi poistamalla langattomat verkot kouluista. Kirjoitus esittää kuitenkin vääristellyn kuvan teknologiaan liittyvistä riskeistä.

Käsitys langattoman teknologian vaarallisuudesta ei perustu tieteeseen. Jos tarkastellaan aiheesta julkaistua tutkimusta tasapuolisesti, ei näyttöä langattomien laitteiden aiheuttamista terveyshaitoista ole. Minkään tieteellisen kysymyksen kohdalla tutkimus ei ole täysin yksimielistä. Keskittymällä muutamaan poikkeukselliseen tutkimukseen saadaan langaton teknologia näyttämään uhkaavalta. Kuitenkaan esimerkiksi aivosyöpien lisääntymistä ei tilastoissa näy, mikä on vastoin tekniikasta varoittelevien tutkimusten ennusteita.  

Mitään teknologiaa ei voida todistaa aukottomasti täysin turvalliseksi, koska aina pystytään keksimään uusia mahdollisia tai mahdottomia riskitekijöitä. Kaikkea emme tiedä, mutta se ei tarkoita, että emme tiedä mitään. Langattoman teknologian lähettämä säteily ei juuri eroa näkyvästä valosta, eikä ole esitetty uskottavaa mekanismia, jolla arkipäiväisen altistuksen tasoilla langaton teknologia voisi haitata terveyttä. Varovaisuusperiaatteen mukaista onkin tässä tilanteessa jatkaa säteilyn ja terveyshaittojen välisen yhteyden tutkimista, mutta nykytiedon valossa langattomien verkkojen kieltämiseen ei ole tarvetta, edes kouluissa ja päiväkodeissa. 

Turvallinen kouluympäristö on äärimmäisen tärkeä asia, ja koulujen on syytä pyrkiä minimoimaan oppilaiden terveyttä uhkaavat riskit. Langattomien nettiyhteyksien poistaminen koulusta on kuitenkin tarpeetonta. Uhkakuvien maalailun sijaan tarmo kannattaisi keskittää vaikka somekiusaamisen kitkemiseen tai opetuksen kehittämiseen, jotta suomalaislapset oppivat käyttämään modernia tieto- ja viestintäteknologiaa mahdollisimman tehokkaasti.

Uhriutuja-Suomi-sanasto

Tässä julkisena palveluksena lyhyt sanasto, jonka pyrkimyksenä on auttaa ymmärtämään viime päivinä käytyä keskustelua. Ristille roikkumaan hinkuvan uhriutujan käytössä monilla tavanomaisilla ilmauksilla on aivan oma merkityksensä.

1. Sananvapaus

Minulla on oikeus sanoa mitä vain haluan, missä vain haluan ja välttyä kaikilta negatiivisilta seurauksilta.

2. Noitavaino

Tilanne, jossa useat henkilöt kritisoivat sanomisiani tai kirjoituksiani. Katso myös inkvisitio.

3. Sensuuri

Mikä tahansa asia, joka rajoittaa edellä määriteltyä sananvapautta, kuten blogin moderointi tai se, että sanomisillani on seurauksia.

4. "Tästä asiasta ei ole mahdollista keskustella järkevästi."

Kun tästä asiasta keskustellaan, ihmiset eivät ole samaa mieltä kanssani.

5. "Sehän on fakta, että "

Tämä on mielipiteeni, jota en halua tai kykene perustelemaan.

6. Je suis Olli

Mielestäni fb-statuksen kritisointi on verrattavissa usean henkilön kuolemaan johtaneeseen terrori-iskuun.

Olisiko listaan lisättävää? 

Louna-Jukola - Ei kai sitä suunnistamiseen kompassia tarvita

Osallistuin viime viikonloppuna Paimiossa järjestettyyn Louna-Jukolaan Suomen johtavan metallimusiikkiin keskittyvän suunnistusseuran Rässi-Rastin riveissä. Joukkueemme osallistui viidettä kertaa Jukolan viestiin, Paimiossa olimme toista kertaa mukana kahdella joukkueella. Aikaisempien vuosien näytöt ankkuriosuudella olivat nähtävästi riittävät, ja ykkösjoukkueen ankkuriosuus annettiin minun hoidettavaksi. 

Joukkueemme tavoite on ensimmäisestä osallistumiskerrasta asti ollut  pääseminen tuhannen parhaan joukkoon. Viime vuonna oli jo lähellä, ja tänä vuonna ykköjoukkueemme lähti matkaan numerolla 1016. Viime vuoden Jukola jäi minulta väliin, ja osa joukkuetovereista hieman spekuloikin, josko minun osallistuminen ankkuriosuudelle olisi nostanut joukkueemme sijoitusta tarvittavat 17 sijaa. Joukkuetovereiden odotusten lisäksi paineita menestymiseen toi myö se, että edellisessä Jukolassani Jämsässä olin onnistunut tekemään nappisuorituksen. Pystyisinkö samaan uudestaan? Ainakin joukkueemme muut jäsenet olivat selkeästi sitä mieltä.

Edellytykset hyvälle suoritukselle olivat olemassa. Kevään pitkän isyysvapaan aikana olin ehtinyt käymään lenkillä enemmän kuin oikeastaan ikinä aikaisemmin. Vetotreenit juoksukärryjen kanssa ja kovavauhtiset lenkit olivat purreet, Pyynikkijuoksussa tein oman ennätykseni kympillä (aika 41:48), työkavereiden kanssa juostussa cooperissa sain pitkästä aikaa ennätystäni hieman parannettua (3300metriä). Suunnistamaan ehdin kevään aikana kolmesti, mutta suunnistus tuntui sujuvan kerta kerralta paremmin. Jotenkin kartan lukeminen vain tuntui edellisiä vuosia helpommalta. Mutta kuten elämässä, myöskään suunnistuksessa mikään ei ole varmaa. Tapoja sössiä oma osa joukkueen suorituksesta on lukuisia. Jukolaa edeltävät päivät menivätkin kohtalaisesti jännittäessä.

Onnistuneen suorituksen pohja on aina hyvä lepo ja riittävä ravinto. Minulla kumpikaan näistä ei yleensä ole Jukolassa toteutunut, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Lauantaina hoidin tankkauksen rippijuhlissa kakulla, kekseillä ja liiallisella kahvinjuonnilla, matkalla täydennystä roskaruoalla. Paimiossa olimme parkkipaikalla vasta hieman ennen kahdeksaa illalla, ja meidän autokuntamme saikin taivaltaa pikamarssia telttapaikalle joukkueenjohtajan käskynjakoon. Sen verran olin intoa pullollaan, että melkein halusin pistää juoksuksi selässä keikkuvasta rinkasta huolimatta. Suorituksen kannalta varmasti oli viisasta tyytyä vauhdikkaaseen kävelyyn, sillä matkaa parkkipaikalta teltalle kertyi useampi kilometri.

Teltalla tuttujen joukkuetovereiden tervehtimistä ja molemminpuolisia esittäytymisiä uusien tuttavuuksien kanssa. Seuraavaksi kuuntelimme joukkueemme tunnuskapaleen "Trash Cross Triumph" ja kuuntelimme, kun joukkueenjohtaja linjasi tavoitteet. Suorituksista keskustellessa painotettiin, että tärkeintä on leimata kaikki oikeat rastit oikeassa järjestyksessä, ja ettei keneltäkään odoteta sankaritekoja. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen lisättiin:"Paitsi Väinöltä." Taisinkin jo mainita, että paineet menestymiseen olivat suuret.

Ilta meni lähtöä katsoessa ja kilpailukeskuksessa pyöriessä. Avausosuutemme olivat lähteneet mukavasti liikkeelle. Kävellessä huomasin, että uudet maiharini hiersivät molempiin jalkoihin muutaman pienen rakon. Onneksi olin ottanut rakkolaastarin mukaan. Nukkumaan Jukolassa on aina yhtä vaikea tajuta mennä ajoissa. Tiesin, että oma osuuteni tulee olemaan aamun uusintalähdössä, joten teoriassa olisi ollut hyvät mahdollisuudet kohtuullisiin yöuniin. Liian kova makuualusta, liian kylmä makuupussi ja meluisa teltta johtivat siihen, että nukuttua sain sekä vähän että huonosti. Aamuyöstä mielialaa masensi entisestää teltan kattoon reippaasti ropiseva sade. Metsässä vesisade ei niinkään haittaisi, mutta valmistautuminen menee heti hankalammaksi, kun sen tekee sateessa.

Ylös noin pari tuntia ennen lähtöä. Aamutoimet ja kamat valmiiksi, kohti kisakeskusta ja aamiaista. Aamupuuro ei meinannut maistua. mutta söin sen puoliväkisin, koska tiesin energian tulevan tarpeeseen. Hetki istumista ruoan jälkeen, ja sitten emit-rekisteröintiin ja lämmittelemään. Juokseminen tuntuu huonosta unesta, jalkojen hiertymistä ja kevyehköstä syömisestä huolimatta aika hyvältä. Sade alkaa olla aika vaimeata, mutta sää on sen verran viileä, että päätän suunnitellusta poiketen jättää t-paidan alle pitkähihaisen. Kartoilla odotellessa perinteistä hermostunutta jutustelua naapureiden kanssa.

Lähtönumeromme suhteen oli käynyt hyvä tuuri. Numero 1000 oli karttatelineiden radan puolisessa päässä, joten meidän numerollamme 1016 pääsin lähtemään melkein eturivistä radalle. Koska jaksan paremmin juosta kuin osaan suunnistaa, taktiikkani oli sama kuin Jämsässä pari vuotta sitten. Alun viitoitus mahdollisimman lujaa, jotta pääsen parempien letkojen mukaan. Eturivin paikan johdosta ei tarvinnut käyttää energiaa hitaampien ohitteluun. Tarkoituksena oli myös välttää viitoituksen kapeampien kohtien ruuhkautuminen pääsemällä k-pisteelle ennen ruuhkaa.

Kartta käteen telineestä ohjeiden mukaisesti hetki ennen lähtöä. Käsky "Go" kaiuttimista ja liikkeelle. En selkeästikään ollut ainoa, joka pyrki lähtemään vauhdilla liikkeelle. Yritin sovittaa vauhtia riittävän lujaksi, mutta lähelläkään kärkeä en yrittänytkään pysyä. Viitoituksen puolessa välissä kartta auki ja valmiiksi suunta k-pisteeltä ensimmäiselle rastille. Oikea letka ja ura löytyi helposti, vauhti oli omalle tasolle sopiva, joten hyvällä fiiliksellä pääsin laskettelemaan kohti ensimmäistä leimausta. Rastivälin sijoitus 152/749, joten voinee sanoa suunnitelman onnistuneen.

Toiselle rastille mennessä tuli vähän haparoitua. Kaksi Jukolalle ja yhteislähdölle ominaista seikkaa tuli heti alussa selväksi. Jos haluan pysyä kovempivauhtisissa letkoissa mukana, minun kartanlukutaitoni ei riitä kovin tarkkaa kartanlukuun. En yksinkertaisesti ehdi kunnolla lukea karttaa. Toisaalta jos oma kompassi näyttää hieman eri suuntaa, kuin mihin ura ja muut suunnistajat menevät, ei ole mitenkään kovin helppoa noudattaa omaa suunnitelmaansa. Toisella rastivälillä olin ajatellut mennä suoraan, mutta päädyin juoksemaan pätkän tietä pitkin ja sen jälkeen vielä lievästi pummaamaan ennen rastia.

Olisihan tuon välin voinut suorempaankin mennä.

Ensimmäinen juomapiste oli kolmannen rastin jälkeen. Suurin osa kilpailijoista jätti tarjoilut sikseen, mikä on tietty ymmärrettävää, kun juoksemista oli takana vasta viitisentoista minuuttia. Päätin itse vähän rauhoittaa tilannetta ja vetää ensimmäisen geelin jo tässä kohtaa, koska tankkaus tuntui jääneen vähän heikoksi. Pikatankkauksen jälkeen letkan perään 1,6 km:n rastiväliä matkaamaan. Ensimmäisen rastivälille sattuvan ojan kohdalla taittelin karttaa uudestaan ja siinä hötäkässä jotenkin kuvittelin ylittäneeni jo myöhemmin välillä vastaantulevan toisen ojan. Tästä seurasi tietenkin se, että maasto kartalla vastasi aika huonosti ympäröivää todellisuutta. Letkasta silloin tällöin kuuluvien rastikoodihuutojen perusteella kuitenkin tiesin olevani oikeassa porukassa, joten yritin pärjätä tilanteen kanssa. Toiselle ojalle tultaessa olin jo niin sekaisin, että kysyin toiselta suunnistajalta, missä me oikein olemme. Sain kuulla sijaintimme ja tajusin hukanneeni paikan karttaa taitellessani. Kiitin kohteliaasti avusta ja jatkoin matkaa.

Suorituksen suurin pummi tuli viidettä rastia hakiessa. Edelliseltä rastilta lähtiessä tuli valittua väärä letka, lopputuloksena päätyminen väärälle rastille ja täydellinen putoaminen kartalta. Matkalla tuntui, että maasto ei vastaa sitä, missä kartalla kuvittelin olevani, mutta kun letkassa joku toinen huuteli olevansa samalle rastille menossa, en malttanut pysähtyä karttaa lukemaan. Rastilla sitten toisen eksyneen kanssa kysyimme sijaintia kartalta muilta kilpailijoilta. Muutama juoksi ohi ehkä hieman kyselyistämme jopa ärsyyntyneinä, yhteistyö ja kyseleminen on tietenkin suunnistuskilpailuissa kiellettyä. Jukolassa yhteistyö on kuitenkin enemmänkin normi kuin poikkeus, varsinkin kun mennään kauemmaksi kärkijoukkueista. Toisaalta ei myöskään ole ennen kuulumatonta, että kärjessäkin turvaudutaan muiden apuun, esimerkkinä vaikka SP Fincke ja Valio-Jukola. Aika pian onneksi ystävällinen henkilö näytti kartastaan paikan ja lähdimme kohti oikeaa rastia.

Vikaan meni alusta asti.

Seuraavat muutamat rastivälit menevät ihan mukavasti perinteiseen jukolatyyliin, rastilta lähtiessä suunnan avulla valitaan oikea letka ja ura, letkan perässä enemmän tai vähemmän suoraan lipulle ja sama uudestaan. Rastille 13 mennessä homma meni sitten jännäksi. Kaaduin ja noustessani ylös huomasin peukkukompassistani puuttuvan rasian. Palasin muutaman askeleen verran taaksepäin ja hetken etsimisen jälkeen kompassirasia löytyi ehjänä ja pääsin jatkamaan matkaa. Tavallisesti olen suunnistanut ihan perinteisesti suunnan kompassilla ottaen, mutta nyt täytyikin tyytyä siihen, että kompassin avulla saa pidettyä kartan oikein päin kädessä. Rasti 13 ja 14 löytyivät ongelmitta, mutta aika orvolta tuntui mennä ilman ehjää kompassia.

Rastia 15 lähestyessä kuulin äänen takaani letkassa kysyvän, että Väinökö se siellä menee. Vilkaisu taakse, perässä juoksi Tampereelta tuttu RC Eemelin Keem, joska kanssa olemme aikaisemminkin jukolamaastossa tavanneet. Koko loppumatkalla meillä sattuikin olemaan samat hajonnat, ja hajonneen kompassin takia peesailin aika estottomasti. Omista rastiväliajoista huomaa, että kompassin hajoamisen jälkeen ei enää kovin hitaita välejä suorituksessa ollut. Lampirastin jälkeiseltä juomapisteeltä lähtemisen jälkeen tapahtui hetkellinen kartaltaputoaminen, mutta sain suhteellisen nopeasti paikannettua kohdan kartalta ja rasti löytyi. Jollain rastilla, olisikohan ollut 23, emitistäni irtosi teippikiinnityksestä huolimatta tarkastusliuska. En ehtinyt sitä jäädä suremaan tai uudelleen kiinnittämään, vauhti oli sen varran reipas. Ei auttanut kuin toivoa, että maalissa ei tulisi ongelmia.

Viimeisellä rastivälillä ennen maalisuoraa sai vielä melkoisessa mudassa juosta. Tien ylityksen jälkeisen ojan huomasin hieman leveäksi, mutta ei auttanut kuin yrittää hypätä yli. Vastarannalla jalka upposi polvea myöten mutaan, mutta hyvin siitä pääsi jatkamaan. Ihan kunniallisen loppukirin sain vedettyä, vaikka suuren osan matkasta olin tullut kuntoni ylärajoilla. Kello pysähtyi aikaan 1.52.29, ja tuolla ajalla irtosi sija 411. Emittarkistuksessa kaikki on ok, ja on helppoa hymyillä. Suoritus on juuri sellainen sankariteko, jota joukkueeni odottikin. Olen tullut sen verran vauhdilla maaliin, että joukkuetoverit eivät ole ehtineet tulla vastaan.

Less is more, sanoi rässirastilainen, joka kompassinsa hajoitti.

Joukkueemme lopullinen sijoitus on 824. Tavoite täyttyi kirkkaasti ja paineet seuraavia vuosia varten kasvavat. Ankkuriosuus lienee tulevaisuudessakin minulle varattu, juoksukunnon ja reippaan riskinoton yhdistelmä sopii hyvin yhteislähtöön, missä tulee joukkueemme ankkuriosuuden juoksija olemaan näillä näkymin hamaan tulevaisuuteen. Tästä on hyvä jatkaa. Trash Cross Triumph!

Vauvoja, itkua ja huonoa dataa

Kuvan vauva on tyytyväinen
unikoulun suorittanut.

On yleisesti tunnustettu totuus, että missään ei kohtaa niin verisiä nettikeskusteluja kuin pienten lasten kasvatuksesta ja hoidosta puhuttaessa. Olen pohtinut ilmiötä jonkin aikaa, ja tänään törmäsin Facebookissa kommettiketjuun, joka sai tarttumaan näppäimistöön.

Mistä siis on kyse? Noora Shingler kirjoitti Kemikaalicocktail-blogissaan 10.6. omakohtaiseen kokemukseen perustuvan tekstin vauvan unikoulun pitämisestä. Törmäsin tekstin Facebook-jakoon omassa uutisvirrassani, ja koska aihe oli jonkin verran itselle tuttu, osasin epäillä jutun kommentoinnin olevan kiihkeätä. Muutaman kommentin lukeminen varmisti epäilyni. Keskustelussa on karkeasti ottaen kaksi puolta, unikoulun intohimoiset vastustajat ja ne, jotka puolustavat unikoulua yhtenä mahdollisena tapana parantaa pienten lasten vanhempien unta. 

Kommenteissa nousee esille yksi piirre, joka vaikeuttaa rauhallista keskustelua. Kaikilla osallistujilla on henkilökohtaista kokemusta lasten kasvatuksesta. Kokemuksen mukanaan tuoma käsitys esimerkiksi parhaasta tavasta hoitaa lasta on kuitenkin aina subjektiivista ja kyseisen henkilön elämäntilanteen ja ympäristön värittämä. Vaikka lapsia olisi kasvattanut useitakin, kyseessä on sarja anekdootteja. Itse kerätty data on huonoa. Oma lapsi on voinut nukkua täydellisen hyvin sen takia, että koko perhe nukkuu samassa sängyssä, jolloin unikoulua ei ole tarvittu. Toisaalta syy hyvään uneen on voinut olla melkein rajattomassa määrässä muitakin seikkoja. Halu löytää asioille syy on hyvin inhimillinen, ja kyllähän kuka tahansa vanhempi mieluusti ottaa ansion lapseen liittyvistä positiivisista asioista. Todellisuudessa yksittäisen lapsen tapauksessa on mahdotonta sanoa, mikä käytöksen piirre johtuu mistäkin.

Myös Noora Shinglerin blogaus perustuu kokemukseen yhden lapsen kanssa. Hyvä olisi tietty muistaa, ettei kaikkien lasten kanssa unikoulukaan välttämättä suju. Meillä unikoulua on pidetty molempien lasten kohdalla. Vanhemman lapsen kanssa nukkumaan oppiminen meni huomattavasti helpommin, nuoremman kanssa unikoulu saatiin onnistuneesti loppuun oikeastaan vasta kolmannella yrittämällä. Toisaalta ymmärrän hyvin Shinglerin innon unikoulun suositteluun. Kun on viikkoja tai kuukausia yrittänyt pärjätä lyhyillä ja repaleisilla unilla, keskeytyksettömän yöunen jälkeen tuntee itsensä uudestisyntyneeksi. 

Vaikeudet asettua toisten asemaan ovat paljon räikeämpiä unikoulun vastustajien puolella. Kiivaskaan väittely ei sinänsä ole välttämättä paha asia, mutta pienten lasten kasvatuksen kohdalla on muistettava, että kyseessä on useimmille vanhemmille hyvin raskas elämänvaihe. On helppo tunteisiin vedoten kauhistella nettikeskustelussa toisen tekemiä valintoja. Helppous ei kuitenkaan tee kommenteista yhtään vähemmän julmia. Vanhemmat ovat riittävän huolissaan omista kasvatusvalinnoistaan ilman syyllistävää keskusteluakin. Varsinkin huonosti nukkuvan lapsen vanhemmille soisin myötätuntoa ja ymmärrystä, en vaatimuksia ja arvostelua. 

Tässä vielä lopuksi upotettuna blogauksen jako, joiden kommentit saivat minut kirjoittamaan aiheesta. En ainakaan tähän hätään keksinyt oikein muuta tapaa linkittää juuri tuota kommenttiketjua.

Moni vauvaperhe kärsii unettomista öistä turhaan. Unikoulun myötä jopa meidän tunnin välein heräilevä poikamme oppi...
Posted by Kemikaalicocktail on Wednesday, June 10, 2015

Opettajan kesäloma - lupa kadehtia

Niille henkilöille, jotka eivät ole opettajia, mutta joilla sattuu olemaan opettajia runsaasti Facebook-kavereissaan, koulujen päättymispäivän tilapäivitykset saattavat aiheuttaa negatiivisia tunteita. Kun useamman kerran lukee hehkutusta kesäloman alkamisesta, saattaa tuntea pienen kateuden vihlaisun. Oma vuosiloma kalpenee opettajien kesäloman edessä, ja vääryyden tunne kaihertaa sisintä. Olen ehkä omilla päivityksilläni pahentanut tilannetta, ja nyt tunnen tarvetta auttaa. Haluan sanoa kaikille opettajien kesälomaa kadehtiville ihmisille, että te olette aivan oikeassa. Opettajan lomaa kannattaa kadehtia.

Ennen kuin pystyn jatkamaan lomasta kirjoittamista, on minun käsiteltävä eräs usein keskusteluissa esiintyvä virhe. Opettajan loman pituus ei ole kolme kuukautta. Tämä alkanut kesäloma omassa koulussani kestää noin kaksi kuukautta ja yhden viikon. Ehkä tuntuu saivartelulta tuohon seikkaan puuttua, esimerkiksi neljään viikkoon verrattuna tuo reilu kymmenen viikkoa tuntuu varmasti kutakuinkin yhtä poskettomalta kuin kolme kuukautta. Mutta juuri sen takia ei olekaan tarvetta liioitella loman pituutta. Kyllä kymmentäkin viikkoa on syytä kadehtia.

En aio tippaakaan puolustella loman pituutta. En vetoa raskaaseen työhön, koska en itse koe työtäni erityisen raskaaksi. Toki työpäivän jälkeen olen väsynyt, mutta en kehtaa väittää, että olisin niin paljon muissa ammateissa työskenteleviä väsyneempi, että sen takia pidempi loma olisi minulle välttämätön. En vähättele lomaa puhumalla siitä, kuinka monet opettajat käyvät kesäisin koulutuksissa tai suunnittelevat seuraavaa lukuvuotta. Koulun johto ei kumpaankaan pakota, rehtorin puhutteluun ei joudu, vaikka loma menisi tyystin lonkkaa vetäessä. Se että useat opettajat kouluttautuvat lomilla, kertoo mielestäni toisaalta siitä, että opettajat ovat monesti innostuneita omasta työstää, ja toisaalta siitä, että kymmenen viikon kesälomasta pystyy suhteellisen helposti lohkaisemaan viikon itsensä ammatilliseen kehittämiseen. 

Loman pituus on kiistaton tosiasia. Mielenkiintoisempi kysymys on, pitäisikö loman olla lyhyempi. Onko oikein, että toisilla on lomaa enemmän kuin toisilla? Tässä suhteessa loman pituus asettuu samaan asemaan eri ammateissa oleviin kadehdittaviin piirteisiin nähden. Asianajajalla on kova palkka, kirjailijan ajankäyttö on vapaata, lääkäriä arvostetaan, pappi saa olla mukana ihmisten elämän tärkeissä hetkissä. Pitkän loman lisäksi opettajan ammatissa on muitakin hyviä puolia, kokonaisuutena opettajan ammatti on mielestäni keskikadehdittava. Ehkä sen takia olen itse opettajan uran valinnut, tai ehkä olen sitä mieltä, koska olen opettajaksi päätynyt.

Oikeudenmukaisuus on haastava kysymys. Varmasti löytyy ammattiryhmiä, jotka voisivat olla kaikki asiat huomioon ottaen vähintääkin yhtä oikeutettuja kymmenen viikon lomaan. En usko, että palkkaus tai muutkaan etuudet ovat täydellisen oikeudenmukaisesti yhteiskunnassa jakautuneet. Enpä kyllä voi väittää myöskään, etten kokisi olevani palkkani ja lomani arvoinen. Harvassa taitavat olla ne ihmiset, jotka saavat mielestänsä liikaa palkkaa tai liian paljon palkallista lomaa. Ehkä koko postauksen yhteenvetona onkin se, että lomani kadehtiminen ei haittaa, kunhan siitä ei seuraa loman lyheneminen. 

Yksityisissä keskuteluissa opettajien kesken saamme vertaistukea sellaisten ongelmien kanssa
elämiseen, joihin emme valtaväestöltä välttämättä sympatiaa saa.

Siementen patentointi ja gm-kasvit

Yle julkaisi 22.5. Jaana Kannisen kirjoittaman pitkän artikkelin Kuka omistaa siemenet. Tekstissä pohditaan siemenkauppaan liittyvää lainsäädäntöä ja sen vaikutuksia viljelijöihin. Pikaisella lukemisella muutama seikka heti kiinnitti huomioni, joten ajattelin kirjoittaa niistä samoin tein. 

Ensimmäinen epäilyttävältä kuulostava väite löytyy heti tekstin alkupuolelta. Kanninen kirjoittaa vihreästä vallankumouksesta:

Sadot kasvoivat, mutta niin kasvoi myös viljelijöiden riippuvuus siemeniä ja maatalouskemikaaleja tuottavista yrityksistä. Maailman nälkää ei vihreä vallankumous selättänyt.

On totta, että 1950-luvulta alkanut vihreä vallankumous ei ole nälkää maailmasta poistanut, mutta siitä lienee viisaampaa syyttää väestönkasvua kuin viljelystekniikan kehitystä. Wikipediasta löytyy oheinen kuva vehnän satoisuuden muutoksesta kehitysmaissa. 

Samalta pinta-alalta saadaan nykyään moninkertainen määrä vehnää verrattuna aikaan ennen vihreää vallankumousta

Hehtaaria kohti saatavan sadon kasvattaminen on vaatinut lannotteiden ja koneiden, ja niiden myötä myös fossiilisten polttoaineiden, käytön lisäämistä. Maailman nälänhätä olisi kuitenkin huomattavasti pahempi ilman tapahtunutta ruoantuotannon voimakasta kasvua. En oikein kehtaisi väittää, että kehittyvien maiden tilanne olisi tällä hetkellä parempi, jos vihreätä vallankumousta ei olisi tapahtunut.

Monsanton oikeusjutut mainitaan artikkelissa:

Monsantolla on kymmeniä työntekijöitä, joiden tehtävä on tarkkailla ”omia” viljelijöitä. Jos yritys epäilee viljelijän sittenkin säästäneen siemeniä, yritys voi viedä viljelijän oikeuteen. 

Kannisen eduksi on luettava, että hän ei suoraan toista väitettä siitä, että Monsanto haastaisi oikeuteen viljelijöitä, joiden pellot ovat kontaminoituneita toisten viljelijöiden käyttämien muuntogeenisten lajikkeiden takia. Monsanto puolustaa tietenkin siementensä patenttia, koska muuten sen mahdollisuudet tehdä voittoa siemeniä myymällä katoaisivat. En pidä voiton tavoittelemista pahana asiana, enkä näe käytännössä varsinaisesti eroa mitä tahansa muutakaan tuotetta valmistavaan yritykseen. Siementen kohdalla patenttia on valvottava erityisen tarkasti, koska patentoitu tuote "kopioi" itse itsensä. Ja kuten Kanninen kirjoittaa, Monsanto on voittanut kaikki yhdeksän koko oikeusprosessin läpi käynyttä oikeustapaustaan. Toisin sanoen noissa tapauksissa vastassa ei ole ollut viaton pienviljelijä, vaan viljelijä, joka on oikeuden päätöksen mukaan tahallisesti rikkonut Monsanton patenttia. 

Artikkelin punainen lanka on nimenomaan oikeus patentoida siemeniä. Parissakin kohdassa Kanninen kirjoittaa, että patentointi koskee sekä geenimuunneltujen kasvien siemeniä että perinteisesti jalostettuja. Kuitenkin kirjoituksesta jää ainakin minulle ennen kaikkea gmo-vastainen mielikuva. Omaan käsitykseeni vaikuttaa varmasti myös se, että Facebookissa olen törmännyt muutamassa keskustelussa Kannisen jutun jakamiseen osoituksena juuri muuntogeenisten kasvien pahuudesta. Minusta tuntuu, että siementen patentointiin liittyvät ongelmat otetaan esille, kun ei enää kehdata vastustaa geenimuuntelua terveys-ja ympäristöriskeihin vedoten. Jos vastustaa oikeutta patentoida siemeniä, niin kannattaa vastustaa siemenien patentointia, ei muuntogeenisiä kasveja.

Artikkelissa olisi vielä useammaksi tunniksi tutkittavaa ja kirjoitettavaa, ainakin kultaisesta riisistä tulen kirjoittamaan lähiaikoina.

Kuvan maissinjyvät eivät liity tapaukseen.

Pienistä ja isoista asioista

Sanna Ukkolan eilen julkaistusta blogi-kirjoituksesta on ehditty jo melkein kaikki sanomisen arvoinen sanoa muun muassa täällä, täällä ja täällä, Hyvien kirjoitusten lisäksi yritän itsekin tuoda jotain merkityksellistä tähän keskusteluun.

Suurin ärsytyksen aiheuttaja Ukkolan tekstissä oli, että hän haluaa määrittää feministien puolesta, mitkä asiat ovat isoja ja tärkeitä, ja mitkä pieniä ja mitättömiä. Samalla kirjoitus vihjaa, ettei Koffin mainokseen kriittisesti suhtautuva välitä "oikeista" tasa-arvo-ongelmista.  Kyseessä on muunnelma Afrikan lapset näkevät nälkää -argumentaatiovirheestä (hienommin sanottuna fallacy of relative privation). Ukkola ei suoranaisesti väitä, ettei pienillä asioilla olisi merkitystä, koska on olemassa suuria ongelmia. Hänen mielestään pieniin asioihin keskittyminen kuitenkin on huono idea:

"Hermostumalla joka jumalan risahduksesta te inflatoitte oman ideologianne – feminismi kokee poika joka huusi sutta -ilmiön."

Myöhemmin tekstissä hän vielä jatkaa: 

"Tasa-arvoon liittyy totta kai paljon todellisia, rakenteellisia ongelmia, joihin keskittyminen olisi paljon hedelmällisempää kuin tyttö-sanojen jahtaamiset ja somekohuihin ripustautumiset. " 

Ukkolalla on tietenkin oikeus esittää mielipide siitä, mitkä keinot eivät hänen mielestään ole tehokkaita tasa-arvon edistämiseksi. Jos hän ei halua ripustautua somekohuihin, niin silloin hänen ei kannata ripustautua somekohuihin. Ukkolan mielestä tehokasta on muun muassa kannustaa naisia perinteisesti miesvaltaisille aloille. Hänen silloin kannattaa varmasti tehdä niin, jos haluaa naisten asemaa parantaa. Eikä siinäkään ole mitään pahaa, että yrittää vaikuttaa muihin ihmisiin, jotta oma näkemys siitä, mikä on paras tapa toimia, yleistyisi. Samalla täytyy kuitenkin tiedostaa, että ihmiset voivat olla perustelluista syistä myös toista mieltä. Oman näkemyksen kohottaminen järjeksi vihjaa, että toista mieltä olevat eivät käytä järkeään. Toista mieltä olevan henkilön leimaaminen liian tunteelliseksi on perinteinen tapa estää marginalisoitujen ryhmien pyrkimiksiä nostaa esille epäkohtia.

Keskustelua tasa-arvosta Ukkolankin kirjoitus lisää. Sitä vain toivoisi, että päästäisiin eteenpäin tilanteesta, jossa feministejä syytetään herkkänahkaisiksi tyhjästä loukkaantujiksi.

Sukupuolesta ja selittämisestä

Mansplaining on termi, joka tarkoittaa jonkin asian selittämistä alentuvasti henkilölle, joka hyvin todennäköisesti tietää asian selittäjää paremmin. Sanan alkuosa man viittaa siihen, että yleensä selittäjä on mies ja selityksen kuuntelija nainen. Alentuva puhe ei tietenkään ole miesten etuoikeus, ja mansplaining tarkoittaakin juuri sellaista ilmiötä, missä selittäjän liiallinen luottamus oman tiedon ylivertaisuuteen on osaltaan seurausta sukupuoliin liittyvistä stereotypioista ja selittäjän ennakkoluuloista. Esimerkkejä ilmiöstä tarjoaa vaikkapa Academic Men Explain Things To Me.

Tänään lasten kanssa apteekkiin kävellessä mieleen tuli muutaman viikon vanha tilanne, ja tajusin, että lastenhoito on alue, jossa mies voi päästä mansplainingin kohteeksi. Tilanne ei ollut kovin ihmeellinen. Pieksämäen juna-asemalla hississä tuntematon nainen opasti minua ystävällisesti, mutta myös alentuvasti kymmenkuisen vauvamme säähän sopivasta pukemisesta. Kun tämä henkilö sen kummemin lupia kysymättä peitteli kärryissä istuvaa lasta, hän samalla puhui siitä, kuinka tuoreet isät eivät osaa laittaa tarpeeksi lapselle vaatteita. 

Tapaus ei sinänsä ollut mitenkään erityisen ärsyttävä, lähinnä tilanne huvitti. Lapsen peittelijä ei tietenkään tiennyt, etten nyt varsinaisesti ihan tuore isä enää ole. Kärryssä matkaajan 3,5-vuotias isoveli nousi laiturille samaan aikaan äitinsä kanssa hissin sijasta portaita pitkin. Enkä voi sanoa, että törmäisin vastaavaan käytökseen mitenkään usein. Enemmän sukupuolistrereotypiat varmasti toimivat lastenhoidonkin kohdalla edukseni. Isänä saan huomiota ja kiitosta tekemällä asioita, jotka äitien tekeminä ovat arkisen huomaamattomia. Toisin sanoen en missään nimessä halua itseäni uhriksi väittää. Tuntemattomien kaikentietäjien pyytämättä jakamat neuvot eivät käsitykseni mukaan ole missään nimessä vieraita äideillekään, anekdootteja asian tiimoilta löytyy esimerkiksi täältä.

Merkittävää koko asiassa oli, että sen johdosta minun on helpompi kuvitella, miltä oman osaamisen ja asiantuntemuksen mitätöinti sukupuolen perusteella voisi tuntua. Jos samanlaiseen kohteluun törmäisi työmaailmassa tai harrastuksissa ja säännöllisesti, voisi minulta irrota selittelijöille hymyä ja hiljaisuutta terävämpiä ja vähemmän kohteliaita vastauksia. Täytyy vain toivoa, että itse syyllistyn alentuvaan selittämiseen mahdollisimman vähän, ja että osaan avoimin mielin kuunnella palautetta, jos käytökseni menee miesselittämisen puolelle.

Peittelyn kohde seuraa olkapäiltä esityslistan lukemista

Demografisia huomioita vaalikentiltä ja tilastosta

- Hyvää päivää, saako olla vaalimainos?
- Eipä enää tarvitse, olen jo äänestänyt.

Vaalivauvan kanssa kampanjoimassa.

Viikon sisään on tullut vietettyä runsaasti aikaa Tampereen kaduilla ihmisille Jaakko Stenhällin vaalimainoksia jakaen. Ennakkoäänestyksen alettua usein vaaliesitettä tarjotessa sai kuulla kansalaisen jo täyttäneen velvollisuutensa. Ennakkoon äänestäneitä oli toki kaiken ikäisissä, mutta nopeasti huomasi, että karkeasti ottaen mitä iäkkäämpi kadulla kulkeva henkilö on, sitä todennäköisemmin hän on jo äänestänyt. 

Vaikka otanta on kohtuullisen iso, omien fiiliksien pohjalta ei tietenkään voi tehdä kovin varmoja johtopäätöksiä. Yleisenä totuutena pidetään, että nuorten äänestysaktivisuus on matalampaa, ja varsinkin ennakkoäänestyksessä erot korostuvat. Ihan helposti en löytänyt tilastoa edellisten eduskuntavaalien äänestysaktiivisuudesta ikäryhmittäin koko maan tai Pirkanmaan vaalipiirin osalta, mutta Jussi Ronkaisen toimittamassa Opetusministeriön Nuoret ja ääni -julkaisussa esitellään tilannetta Helsingin osalta. Tilasto vahvistaa havainnot kadulta. Suurin äänestysaktiivisuus on ikäryhmässä 55-69 vuotta, ikäryhmissä 18, 19-21, 22-24 ja 25-28 äänestysaktiivisuus on alle keskiarvon. 

Nuorten pienempi äänestysaktiivisuus näkyy tietenkin kansanedustajien ikäjakaumassa. En tietenkään halua sanoa, että ikä tekisi edustajasta hyvän tai huonon, mutta jos tarkoitus on nimen mukaisesti edustaa kansaa, on ikäjakaumalla merkitystä. Nuorten vähäisempi aktiivisuus huolestuttaa minua tietenkin myös oman puolueeni kannatuksen takia. Vihreät ovat nuorten suosiossa, ja olisi mukavaa, että tuo suosio näkyisi enemmän myös äänestystuloksessa. 

Mitä sitten pitäisi tehdä? Nuorten pitäisi äänestää, ja meidän ei enää ihan niin nuorten pitäisi tehdä parhaamme, että mahdollisimman moni nuori äänestää. Osaamisesta ei nuorten kannata ottaa paineita, ohjeita äänestämiseen voi lukea vaikka Heikki Sairaselta. Omaa osaani nuorten uurnille ajamisessa teen taas huomenna perjantaina flaijereiden kera kadulla. 

Tsemppipeukku kampanjaväelle ja äänestävälle nuorisolle

Toiveajattelua terveyshyödyistä?

Alkoholikeskustelu on taas vauhdissa tipattomien tammikuiden ja YLE:n 100 päivää ilman viinaa -ohjelman siivittämänä. Alkoholista puhuttaessa liberaalimman politiikan kannattajat silloin tällöin ottavat esille alkoholin ja varsinkin punaviinin positiiviset terveysvaikutukset. Lukuisat tutkimukset ovat tuoneet esille yhteyden kohtuullisen alkoholin käytön ja esimerkiksi paremman sydän- ja verisuoniterveyden välillä, esimerkiksi Pearson (1996) kirjoittaa aiheesta American Heart Associationin Circulation-lehdessä.

Alkoholin hyödyt eivät ehkä kuitenkaan ole niin selviä, kuin alkoholista pitävä haluaisi uskoa. Alkoholin vaikutuksien tutkimisessa ongelmana on, ettei terveydelle haitallisen aineen tutkimiseksi voida eettisesti tehdä plasebokontrolloituja kaksoissokkokokeita. Alkoholitutkimukset ovat havainnointitutkimuksia, joissa on hankalampi vakioida muita terveyteen vaikuttavia muuttujia. Ajatus kohtuullisen alkoholinkäytön terveyshyödyistä on varmasti monelle mieluisa, minkä takia onkin syytä olla tarkkana tieteellisten tutkimusten tuloksia arvioidessa.

Varovaisuuden puutteesta antaa hyvän esimerkin Ilta-Sanomat. Otsikko julistaa jättitutkimuksen tukevan väitettä alkoholin käytön hyödyllisyydestä. Artikkelin on kirjoittanut Antti Voutilainen, joka tekstissä kertookin jo hieman varovaisemmin tutkimuksen (Hansen et al. 2010) tuloksista. Itse tutkimus kun ei tarkalleen ottaen väitä, että alkoholin käytöstä olisi hyötyä, mikä mainitaankin uutisen viimeisenä virkkeenä:

"Tutkimuksen päätelmissä todetaankin, että kohtuullinen alkoholin käyttö voi olla paremman terveystilan ja alhaisemman sydän- ja verisuonitautien riskin merkkitekijä.

Esimerkiksi kohtuullisesti alkoholia käyttävillä oli alhaisempi verenpaine, mikä tutkijoiden arvion mukaan ei todennäköisesti voi johtua alkoholin käytöstä, koska alkoholilla ei ole verenpainetta laskevaa vaikutusta. Tulosten tarkastelu -osassa tutkijat pitävätkin kohtuullista tai vähäistä alkoholin käyttöä todennäköisemmin merkkinä paremmasta sosiaalisesta luokasta, paremmasta yleisestä terveydentilasta ja pienemmästä sydän- ja verisuonitautien riskistä. Tutkimuksen viimeisen virkkeen olisi voinut Ilta-Sanomiin otsikon kirjoittanut henkilökin lukea:

"Our data suggest that it is clearly premature to promote alcohol consumption as the basis of CV protection until such time as the causal role of alcohol in cardioprotection is fully proven."

Tutkimus, joka ei ota kantaa kohtuullisen alkoholinkäytön ja terveyshyötyjen väliseen syy-seuraussuhteeseen, muuttuu uutisen otsikkotasolla alkoholin käyttöön kannustavaksi. Tässä tapauksessa ainakin tuntuu, että tutkimustuloksia on tulkittu enemmänkin toiveajattelun kautta.

Pikaisella netin selailulla löytyy tietysti paljon muitakin tutkimuksia alkoholista ja terveydestä. Maallikkolle tutkimusartikkelien lukeminen on aikaavievää ja kahden pienen lapsen vanhempana aikaa ei hirveästi ole. Kuten kaikissa tieteellisissä kysymyksissä, yksittäisten tutkimusten sijaan pitäisikin yrittää saada selville tieteellistä konsensusta asiasta. Mahdollisia aloituspaikkoja voisivat olla esimerkiksi wikipedia (Alcohol and health), Duodecimin Terveyskirjasto (Alkoholi ja terveys) tai vaikka Maailman terveysjärjestö WHO (Alcohol in the European Union). Oman tulkintani mukaisesti näyttäisi, että haittoihin nähden alkoholin käytön mahdolliset hyödyt ovat vähäisiä ja niiden tieteellinen perusta ei ole ainakaan vielä eriyisen vankka.

Tällä kirjoituksella ei ole tarkoitus ottaa kantaa Suomen alkoholipolitiikkaan tai moralisoida. Idea kirjoitukselle tuli facebook-kommentista, jossa aika huolettomasti kerrottiin viinin tutkitusti sisältävän paljon terveyttä edistäviä ainesosia. Uskon, että kansanterveyden kannalta alkoholinkäytön vähentäminen on hyvä tavoite. Millä politiikan keinoilla parhaiten pystytään vähentämään varsinkin eniten alkoholia käyttävien kulutusta, siitä en ole varma. Olisi kuitenkin hyvä, jos alkoholipolitiikasta keskustellessa yritettäisiin olla liioittelematta kohtuukäytön terveyshyötyjä. Toiveajattelu harvoin johtaa optimaaliseen lopputulokseen.

Kuvan Rauchbier on palkinto blogihiljaisuuden päättämisestä. Ja hyvä
palkinto onkin, vaikkei juojansa terveyttä parantaisikaan.